Kaulo & Partnersin kansainvälistä tunnustusta saaneiden tavaramerkkilakimiesten joukko kasvaa, kun tavaramerkkialan ”Practitioner of the Year 2024” -tunnustuksen vastikään saanut lakimies Anne Nyström liittyy asiantuntijatiimiimme.

Anne Nyströmillä on laaja-alainen kokemus brändioikeuksien suojaamisesta, puolustamisesta ja kaupallistamisesta. Lakimiesuransa aikana hän on ehtinyt hoitaa vaativia toimeksiantoja menestyksekkäästi niin startup-, pk- kuin suuryrityksillekin liittyen tavaramerkkien rekisteröinti-, väite-, valitus- ja mitätöintiprosesseihin sekä riitoihin, tekijänoikeuksiin, mallioikeuksiin sekä erilaisiin kaupallisiin sopimuksiin, markkinointioikeuteen, vaikuttajamarkkinointiin ja sopimattomaan menettelyyn liiketoiminnassa.

Annelle on kertynyt käytännön kokemusta myös erityisesti verkkotunnusriitojen hoitamisesta. Hän toimii asiantuntijajäsenenä Euroopan tavaramerkkialan yhteisön ECTA:n Internet-komiteassa kehittäen tavaramerkkialan lainsäädäntöä ja käytäntöjä tavaramerkkien suojaamiseksi etenkin online-kauppapaikoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Ennen siirtymistään Kaulo & Partnersille Anne työskenteli IPR-lakimiehenä ja osakkaana perinteisessä IPR-alan asiantuntijayrityksessä. Sitä aiemmin hän toimi yrittäjänä ja toisena perustajaosakkaana lakitoimistossa yritys- ja IPR-juridiikan parissa. 

”On hienoa saada Kaulo & Partnersin tiimiin Annen kaltainen yrittäjähenkinen ja monipuolinen asiantuntija, joka ymmärtää asiakkaan liiketoimintanäkökulman, on palvelualtis ja tottunut hoitamaan vaativia toimeksiantoja nopealla aikataululla. Pystymme nyt entistä paremmin palvelemaan sekä nykyisiä että uusia asiakkaitamme brändioikeusportfolioiden systemaattisessa ja strategisessa hoitamisessa, brändiarvon kasvattamisessa ja liiketoimintariskien ennaltaehkäisyssä sopimusten avulla. Suomen johtavana brändioikeuksiin erikoistuneena yrityksenä tarvitsemme alan parhaimmat osaajat, jotka ymmärtävät kokonaisvaltaisen ja proaktiivisen tavan hoitaa asiakkuuksia”, kommentoi toimitusjohtajamme Jani Kaulo.

Annelle on ollut innostavaa huomata, että hän jakaa Kaulo & Partnersin perustajatiimin kanssa samanlaisen näkemyksen asiakkuuksien hoidosta.

”Kaulo & Partnersin palvelumalli hoitaa asiakkaan brändiomaisuutta kokonaisvaltaisesti ja proaktiivisesti kumppanuuspohjalta on minulle erittäin mielekäs tapa hoitaa brändioikeuksiin ja sopimuksiin liittyviä toimeksiantoja. Minulle on tärkeää tuntea asiakkaan liiketoiminta hyvin. Toivon, että pääsen pian tutustumaan uusiin kasvaviin brändeihin ja auttamaan brändioikeuksien kansainvälisessä suojaamisessa, puolustamisessa ja hyödyntämisessä”, Anne Nyström sanoo.

Ota yhteyttä!

Lakimies Anne Nyström

Anne Nyström
Licensed Legal Counsel, EU Trademark and Design Attorney
anne.nystrom@kaulopartners.fi
044 788 0110