Maantieteellinen merkintä eli nimisuoja on EU:ssa lainsäädännöllä vahvistettu immateriaalioikeus. Se on laatujärjestelmä, jolla suojataan sellaisen tuotteen nimi, jonka laatu, ominaispiirteet tai maine johtuvat sen maantieteellisestä alkuperästä. Lakiharjoittelijamme Leander Witting koosti blogin uudistuvasta EU-lainsäädännöstä.

Maantieteellisiä merkintöjä koskeva lainsäädäntöuudistus etenee parhaillaan EU:n toimielimissä. Suomi tukee tavoitetta vahvistaa maantieteellisten merkintöjen suojauksen tasoa ja laajentaa merkintöjen käyttöönottoa koko EU:n alueella. Järjestelmän tarkoituksena on luoda lisäarvoa laadukkaille paikallisille maataloustuotteille kuten erilaisille elintarvikkeille, tislatuille alkoholijuomille ja viineille. Lakiuudistuksen myötä maantieteellinen suoja tulee jatkossa kattamaan myös käsiteollisuus- ja teollisuustuotteet. Uudistuksen tavoitteina on vahvistaa maantieteellisten merkintöjen suojaa, jotta varmistetaan tuottajille laatutuotteesta saatava parempi lisätulo.

Maantieteelliset merkinnät tärkeä osa EU:n maatalouspolitiikkaa

Pompein rauniokaupungin seinältä löytyy kaiverrus, jossa lukee ”Yhdellä kolikolla voit juoda viiniä, kahdella voit juoda parasta, ja neljällä voit juoda falernialaista”. Siis jopa muinaisessa Roomassa eri tuotteiden alkuperä oli tärkeä osa päivittäistä talouselämää, eikä tämä ole mitenkään muuttunut. EU:n maantieteelliset merkinnät ovat hyvin tärkeä osa unionin maatalouspolitiikkaa ja tuottavat merkittäviä tuloja sekä Euroopan sisämarkkinoilla että maailmanmarkkinoilla.

Maantieteellisesti merkityt tuotteet eivät ole tärkeitä pelkästään niiden suoran taloudellisen arvon vuoksi. Tuotteiden kulttuurinen ja tunnearvo ovat hyvin suuri osa niiden mainetta ja valmistajiensa ylpeyttä. Tämä näkyy erityisesti maissa, kuten Ranskassa ja Italiassa, joissa on rekisteröity suurin osa EU:n maantieteellisistä merkinnöistä. Ne ovat maita, jotka ovat myös tunnettuja ylpeydestään omia paikallisia erikoisuuksia kohtaan.

Nämä kaupallisesti tärkeät maantieteelliset merkinnät kuten Ranskan ’Champagne’, Italian ’Parmigiano Reggiano’, Irlannin ’Irish Whisky’ ja Alankomaiden ’Gouda Holland’ näkyvät hyvin myös Suomen markkinoilla, mutta Suomessa maantieteellisesti merkittyjä tuotteita on vielä toistaiseksi hyvin rajallinen määrä. Näistä esimerkkejä ovat ’Lapin puikula’, ’suomalainen vodka’ ja ’Puruveden muikku’.

Maantieteellistä nimisuojaa ei myönnetä yksittäiselle tuottajalle vaan hakijaryhmälle, joten kaikki tuottajat, jotka noudattavat tuotteen ominaisuuksista, valmistustavasta ja raaka-aineista hyväksyttyä tuotekuvausta hyötyvät siitä. Hakemukset Suomessa käsittelee Ruokavirasto ja sen jälkeen Euroopan komissio, joka päättää hakemuksen kelpoisuudesta.

Tavoitteena järjestelmän yhtenäistäminen ja laajentaminen

Tällä hetkellä maantieteellisiä merkintöjä koskeva lainsäädäntö koostuu kolmesta eri EU-asetuksesta sekä eri maiden kansallisista järjestelmistä. Suunnitelmana on yhdistää nämä yhdeksi kattavaksi lainsäädännöksi. Tämä yksinkertaistaisi rekisteröintejä ja hallintoa sekä laajentaisi järjestelmän kattamaan entistä paremmin kaikki EU-maat.

Hallinnollista järjestelmää muutettaisiin siten, että vastuu rekisteröinneistä siirtyisi komissiolta Euroopan teollisoikeuksien virastolle EUIPO:lle (European Intellectual Property Office). Suunnitelma sisältää myös mahdollisuuden hakea nimisuojaa suoraan EUIPO:sta, mikäli kyseisessä maassa ei ole omaa maantieteellisiä merkintöjä käsittelevää virastoa tai halua perustaa sellaista. Käytännössä EUIPO on jo vuosia avustanut komissiota hakemusten käsittelyssä. Uuden järjestelmän myötä päävastuu siirtyisi EUIPO:lle.

Maantieteellisten merkintöjen rekisteröinnit koskevat nykyisin yksinomaan maataloustuotteita (elintarvikkeita, viinejä sekä tislattuja alkoholijuomia). Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Suunnitelmana on kehittää maantieteellinen nimisuoja myös käsiteollisuus- ja teollisuustuotteille sisältäen muun muassa lasista, posliinista, keramiikasta ja harvinaisista metalleista valmistettuja tuotteita. Tämä osoittaisi konkreettisesti yhteyden tuotteen laadun ja sen alkuperäpaikan välillä, mikä ei välttämättä käy ilmi rekisteröidystä tavaramerkistä.

Erimielisyydet hallinnollisesta mallista hidastavat etenemistä 

Lakiuudistuksen keskeinen teema on järjestelmän yksinkertaistaminen. Tämä olisi helppo tehtävä, jos tavoitteena olisi vain maataloussäännösten yksinkertaistaminen. Silloin Ruokavirasto ja vastaavat kansalliset virastot jatkaisivat nykyisiä tehtäviään entiseen tapaan. Monimutkaisuutta tulee siitä, että suunnitelma kattaa nyt kaksi hyvin erilaista aluetta, joiden molempien tarpeet ja toiveet tulisi ottaa huomioon.

Monet eurooppalaiset maatalouden eturyhmät ovat osoittaneet tyytymättömyyttään EUIPO:n vastuun lisäämisestä, koska ne eivät luota EUIPO:n asiantuntemukseen maataloussektorilla.

On esitetty kolmea hallinnollista vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen olisi se, että hakijaryhmät toimisivat suoraan EUIPO:n kanssa. Tämä vähentäisi hallinnollista taakkaa, mutta olisi epämiellyttävä ratkaisu eturyhmille, jotka eivät luota EUIPO:n toimivaltaan. Mahdollisesti se voisi myös heikentää valtioiden mahdollisuuksia vaikuttaa maatalouspolitiikkaan, kun hakijaryhmät olisivat suoraan tekemisissä EU:n toimielimen kanssa kansallisen viraston sijaan.

Toinen vaihtoehto olisi perustaa nykyisen toiminnan rinnalle toinen virasto, joka valvoisi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteita koskevia hakemuksia. Tämä tyydyttäisi maatalouden eturyhmiä, jotka tukevat tiivistä yhteistyötä maataloustuottajien kanssa. Tässä mallissa hallintokustannukset olisivat korkeat, kun etenkin teollisuuden eturyhmät keskustelevat monista erilaisista tuotekategorioista ja suojan edellytyksistä.

Kolmas vaihtoehto olisi uuden julkisen elimen tai yksikön perustaminen, joka valvoisi prosessia. Tämäkin olisi raskas malli, mutta se keskittäisi sekä maatalous- että käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden hakemukset saman katon alle. Tämä malli myös säilyttäisi sekä eturyhmille että tuottajille niin tärkeän kaksivaiheisen hakemusprosessin.

On vaikea arvioida, miten suomalaiset yritykset tulevat hyödyntämään uutta lainsäädäntöä ja sen tuomia uusia mahdollisuuksia. Varmaa kuitenkin on, että muutokset tulevat vaikuttamaan myös meillä.

Toivottavasti ymmärrämme tukea tarpeeksi kotimaisia yrityksiämme, jotka valmistavat paikallisia laatutuotteita. Riippumatta siitä, onko kyse karjalanpiirakoista vai lasimaljakoista.