Kaulo & Partnersilla lakitoimiston hallinnollisia tehtäviä, markkinointiviestintää sekä asiakastoimeksiantoja paralegal-roolissa hoitava Anne Suutala on seurannut IPR-alaa ja sen kehitystä 17 vuoden ajan. Vuosiin mahtuu paljon jaettuja asiakastarinoita, oppeja ja erityinen toive: Kunpa meilläkin olisi enemmän kansainvälisesti menestyviä suomalaisia brändejä! 

IPR-alasta on tullut uralleni erityinen. Eikä vain siksi, että viimeiset 17 vuotta ovat pisin yhtenäinen jakso työkokemuksieni sarjassa tällä samalla toimialalla. Se on erityinen myös siksi, että koko toimialakin on niin erityinen erityisosaajineen. Olen oppinut arvostamaan asiantuntijuutta. Eräs haastattelemani startup-yrityksen toimitusjohtaja kiteytti asian mieleenpainuvasti:

”IPR on selvästi yksi niistä erikoisosaamisalueista, joita ei kannata lähteä itse harrastamaan.”

IPR- ja lakialan tärkeät sanat: asiantuntijuus ja luottamus

On ollut hienoa, että olen saanut vuosien aikana tehdä yhteistyötä niin monien asiantuntijuudestaan palkittujen lakimiesten ja patenttiasiamiesten kanssa. Olen oivaltanut, että parhaat asiantuntijat erottuvat joukosta paitsi substanssiosaamisellaan ja kokemuksellaan, myös sillä, että he ovat ”hyviä tyyppejä”. He pystyvät rakentamaan kumppanuutta ja luottamusta asiakkaidensa kanssa.

Luottamus on tällä alalla t-o-d-e-l-l-a iso asia. Sen vuoksi asiantuntijayritysten kannattaa arvostaa niitä parhaita asiantuntijoitaan, jotka loistavat myös asiakastyössä. Olen nähnyt, miten muutoksissa asiakkaat usein seuraavat luottokumppaneitaan. Asiat sujuvat, on jo syntynyt mutkaton keskusteluyhteys, kumppani tuntee oman toimialan erityispiirteet, asioiden selittämiseen ei kulu turhaa aikaa. Tuttu laki- ja IPR-kumppani tekee omasta työstä yksinkertaisesti helpompaa!

Käytännönläheisillä neuvoilla ja hyvällä kommunikoinnilla on iso merkitys luottamuksen rakentamisessa. Monimutkaisten IPR-asioiden hoitamisen pitää olla kiireisille asiakkaille mahdollisimman sujuvaa ja helppoa. Kasvuyrityksissä vauhti on kova, joten kumppaninkin on kyettävä tarvittaessa reagoimaan nopeasti. Asiakkaat arvostavat lakimiehiä, joilta he saavat yrityksen resursseihin nähden oikein mitoitettuja toimenpidesuosituksia hyvin perusteltuina, ymmärrettävässä muodossa, ilman lakijargonia, riskejä ennakoiden. Asiantuntijan tehtävä on myös uskaltaa sanoa, jos jotakin asiaa ei kannata lähteä viemään yrityksessä eteenpäin.

Hyppy Kaulo & Partnersille oli ”piristysruiske”

Kun Jani Kaulo kertoi päätöksestään perustaa ”omannäköisensä” lakitoimisto ja siirtyä isosta IPR-alan asiantuntijayrityksestä yrittäjäksi, olin aika vakuuttunut siitä, että hän jos kuka pystyy tuomaan tälle alalle jotakin uutta.

Olin myös aika otettu siitä, että hän näki minut henkilönä, joka sopisi Kaulo & Partnersin tiimiin. Koska muukin tiimi oli entuudestaan tuttu, arvostamiani asiantuntijoita ja kivoja työkavereita, niin miksipä ei? Arvostus, luottamus, avoin kommunikointi ja yhteiseen maaliin pelaaminen ovat tärkeitä asioita työyhteisöissä. Kaulo & Partnersilla ne toteutuvat kuin luonnostaan, ilman ponnisteluja tai väkinäiseltä tuntuvaa pohdintaa yrityksen arvoista.

Ennen Kaulo & Partnersia näkökulmani IPR-alaan oli syntynyt viestinnän ja markkinoinnin tehtävien kautta. Olin tosin ehtinyt perehtyä myös puolen vuoden intensiivisen työjakson ajan kansainvälisten tavaramerkkiasiakkaiden tavaramerkkiuudistuksiin, haltijamuutoksiin ja siirtoihin, joten tavaramerkkisalkkujen ylläpito oli myös tuttua puuhaa.

Kaulo & Partnersilla työnkuvastani on muotoutunut moninainen. Hoidan kaikkia niitä asioita, jotka vapauttavat lakimiestemme Janin ja Maria Puronvarren sekä tavaramerkkispesialisti Karolina Tallbergin aikaa asiantuntija- ja asiakastyöhän. Tehtäviini kuuluu niin taloushallintoa, HR:ää kuin markkinointiakin – ja toimintamme kasvaessa myös enemmän asiakastyötä paralegal-roolissa.

Työ brändien parissa on ollut piristysruiske. Brändit kiehtovat myös itsessään. Olen harmissani vain siitä, että esimerkiksi ruotsalaiset brändit näkyvät niin paljon isommin kansainvälisillä markkinoilla, niin katukuvassa kuin kauppakeskuksissakin. Kunpa meillä olisi enemmän kansainvälisesti menestyviä suomalaisia brändejä!

Brändi on tärkeä kaikilla toimialoilla, kaikille yrityksille

Hienoja asiakastarinoita ja tulevaisuuden brändejä onneksi löytyy. Työssäni olen päässyt haastattelemaan monia startup- ja pk-yritysten toimitusjohtajia sekä suurten yritysten IPR-asioista vastaavia henkilöitä hyvin erilaisilta toimialoita. Olen vaikuttunut siitä, miten hienoja innovaatioita, luovan työn tuloksia ja fiksuja bisnesideoita Suomesta löytyykään! Arvostukseni suomalaista insinööritaitoa ja laatubrändejä kohtaan on noussut kohisten. Myös arvostukseni kaikkia yrittäjiä kohtaan on kova.

Isoja oivalluksia IPR-alalta on brändin ja tavaramerkkien tärkeys arvon muodostumisessa. Teknologiayrityksissä mennään usein patentti edellä, mutta myös teknologiayrityksille brändi voi olla supertärkeä. Erään yrityksen omistajatoimitusjohtaja paketoi asian hienosti:

"Konepajateollisuudessa helposti ajatellaan perinteisesti, että konkreettiset tuotteet ja tehtaat ovat yhtiöiden arvokkainta omaisuutta. Mutta ei se mene niin. Meille arvokkainta on kansainvälisesti tunnettu brändi, joka yhdistyy vaativiin tuotteisiin ja kyvykkyyteen tuottaa erikoispalveluita.”

Olen myös vaikuttunut erään patentti-intensiivisen yrityksen tutkimus- ja IPR-johtajan pysäyttävästä kommentista: "Yrityksen tärkein IPR-omaisuus on brändi. Nostan sen patenttien yläpuolelle, sillä brändi on globaali, eikä sillä ole eräpäivää.”

Ajattelemisen aihetta antaa myös kansainvälisiin lisenssikumppanuuksiin pyrkivän startup-yrityksen perustajan oivallus: ”Ilman IPR-omaisuutta pienellä yritykselläni ei ole myytävää.”

Uravalinta haki pitkään suuntaa − kaukokaipuu vei lukemaan kieliä

Nuorempana taisin hiukan kadehtia ihmisiä, joille oli selvää, mikä on heidän opintojensa suunta tai mihin ammattiin he tähtäävät. Itselleni oli selvää vain se, että haluan korkeakoulututkinnon. Lapsuuskotini tärkeitä arvoja oli hyvän koulutuksen hankkiminen, sillä omilla vanhemmillani ei opiskelumahdollisuutta ollut.

Lukiossa vahvuuksiani olivat kielet ja käytännössä kaikki reaaliaineet. Hain suuntaa ja inspiraatiota jatko-opinnoille Tukholmasta, jossa työskentelin välivuoden päiväkodissa kotikielenopettajana suomalaistaustaisille lapsille. Kielet ja kansainvälisyys kiinnostivat, ei niinkään pedagogiikka. Jonkinlainen kieliin yhdistämäni kaukokaipuu ja iso sattuma taisivat lopulta ratkaista sen, että päädyin Vaasan yliopistoon kielenkääntäjän koulutusohjelmaan. Erikoistumisalueekseni valitsin lain ja hallinnon opinnot – ehkä se oli jo enne tulevasta työurasta IPR-alalla ja lakitoimistossa?

Olen oppinut arvostamaan insinöörejä ja lakimiehiä 

Ruotsin kielen kääntäjän työharjoittelujakso Puolustusvoimien palveluksessa sai ensimmäisen epäilyksen siemenen itämään, haluanko sittenkään tehdä yksinäistä kääntäjän työtä. Kun sen jatkumona pakersin puoli vuotta ABB:llä suur- ja jakelumuuntajien teknisten englantikäännösten parissa, tiesin jo vastauksen. ABB:llä sain kuitenkin hienoja mahdollisuuksia vaihtaa uusiin tehtäviin yhtymän sisällä. Työurani ensimmäiset 11 vuotta kuluivat kuin siivillä, ensin vientimyynnin parissa Vaasassa ja myöhemmin konserniviestinnässä Helsingissä. ABB:llä opin todella arvostamaan suomalaista insinööritaitoa.

ABB:n myytyä raideliikennetoimintonsa minut imaistiin monitoimirooliin kansainväliseen raideliikenneyhtiö Bombardier Transportationiin (nykyisin Alstom). Hoidin viestintää, markkinointia, HR-tehtäviä – ja löysin vähän yllättäen itseni tekemästä myös käännöstyötä liittyen sopimusneuvotteluihin, laajoihin toimitussopimuksiin ja sopimusmuutoksiin, jotka koskivat yhtymän kahta raideliikenneprojektia Suomessa: matalalattiaraitiovaunuja ja uuden sukupolven sähkövetureita.

Vuonna 2005 tuntui, että oli aika hypätä junasta ja löytää uusi suunta. Se löytyi IPR-alalta. IPR-alalla olen oppinut arvostamaan insinöörien lisäksi myös asiansa osaavia lakimiehiä – kaikkia niitä ”hyviä tyyppejä”, joita asiakkaatkin mielellään seuraavat.

Junan tuoma helsinkiläinen – juuret Etelä-Pohjanmaalla

“Ihmisillä on maaseudulla oman nimen mukaan nimetyt tiet ja kylät, tämä ei lakkaa kaupunkilaista hämmästyttämästä”, kirjoitti HS:n toimittaja Anna-Stina Nykänen Tunne Suomi -artikkelisarjassaan.

Huomio naurattaa ja tulee lähelle. Olen syntynyt Etelä-Pohjanmaalla Töysässä Suutalan kylässä, käynyt peruskoulua Suutalan ala-asteella, ja synnyinkotini osoite on Suutalantie. Oma kylä, oma tie, oma koulu. Näistä lähtökohdista olen tehnyt oman siirtymäriittini helsinkiläiseksi. Nyt yli 30 vuoden jälkeen voin varmaan jo sanoa olevani helsinkiläinen. Viimeiset yli 20 vuotta olemme viihtyneet mieheni kanssa Pasilassa ”Triplan kulmilla”.

Vanhemmillani oli nykymittapuun mukaan “liian pieni” maatila, joka kuitenkin toi perheelle elannon. Kuusikymmenluvun lapsena muistan erityisesti nuoruusvuosien kesät työntäyteisinä aikoina, kun me kolme tytärtä hääräsimme ahkerasti työmiehinä ja traktorikuskeina peltohommissa isän mukana, äidin hoitaessa lehmiä, kotitöitä ja perheemme yllätysiltatähteä, pikkuveljeä.

Nuoruusvuosien tärkeimpiä oppeja taitaa olla se, että oma korsi on kannettava kekoon yhteisen hyvän eteen. Jokainen tekee kaikkea sitä, mihin omilla vahvuuksillaan parhaiten pystyy ja mihin kykenee. Olen oppinut arvostamaan työntekoa, ahkeruutta ja yrittäjyyttä.

Kerro minulle mitä harrastat, niin kerron millainen olet

Muistan äitini todenneen jo melko varhain, että ”Anne on syntynyt kaupunkilaiseksi”. Minulla olikin vahva kaupunkikaipuu maaseudulta isompiin ympyröihin, missä ei kuljeta kumisaappaissa, estetiikalle ja tyylikkyydellekin on sijansa, ja tuoksumaailmasta löytyy muutakin kuin metsän tai navetan tuoksu.

Mutta kun mietin harrastuksiani, ne näyttävät yhä melko maanläheisiltä. Nautin kesämökillä puuhastelusta, marjastuksesta ja sienestyksestä, leipomisesta ja kotikokkailusta, kävelylenkeistä. Lapsuuden kesissä parasta oli uinti, ja kuntouinti on minulle edelleen mieluinen liikuntamuoto. Aina kun saan itsestäni irti, yritän pitää työmiehen lihaskuntoa yllä kuntosalilla.

Sisareni ja ystäväni ovat sanoneet, että ”Anne on syntynyt väärään maahan”. En kerta kaikkiaan saa tarpeekseni auringon lämmöstä ja loisteesta, ja kaukokaipuu vaivaa, etenkin Aasiaan. Rentoudun ja pääsen parhaiten lomatunnelmiin, kun lämpötila ylittää 30 astetta. Lempivärinikin on auringonkeltainen. Koronapandemian myötä on ollut haikeaa, kun Aasian talvimatkailu on ollut katkolla.

Nykyisin suhtaudun maaseutuun arvostavasti ja nostalgisesti. Kun näen pelloilla lehmiä, liikutun. Ja kun HS:n Anna-Stina Nykänen kirjoitti pienten perhetilojen hädästä Tunne Suomi -sarjan artikkelissa Tilallisen tuska, pillahdin itkuun. Juuret maaseudulla taitavat kasvaa melko syvällä, vaikka viihdynkin hyvin korkkareissa asfaltilla – juhlahetkinä lempijuomaani samppanjaa siemaillen.