Lakimiehemme, OTM Maria Puronvarsi sai 30.9.2021 pätevyyden edustaa asiakkaitamme kaikissa oikeusasteissa Suomessa ja käyttää ammattinimikettä Licensed Legal Counsel, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. 

Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia valvoo ja luvat myöntää Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Luvan saamisen edellytyksenä on oikeustieteellisen yliopistotutkinnon lisäksi joko asianajajatutkinnon suorittaminen tai hakemuksessa osoitettu riittävä työkokemus tehtävistä, jotka perehdyttävät toimimaan asiamiehenä oikeudessa. Luvan myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksiä säätelee vuonna 2013 voimaan tullut laki (715/2011) luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja on oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävissään oikeuskanslerin, asianajajista annetun lain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetun valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen.

Maria Puronvarrella on kokemusta riidanratkaisusta yli viiden vuoden ajalta. Hän on hoitanut menestyksellisesti erityisesti tavaramerkkiloukkauksiin ja tuoteväärennöksiin liittyviä toimeksiantoja. Näistä tuore esimerkki on hänen yhdessä Jani Kaulon kanssa hoitamansa IPR-alan oikeusjuttu C‑772/18, joka eteni korkeimman oikeuden kautta Euroopan unionin tuomioistuimeen saakka. Jutun käsittely korvausten osalta jatkuu Helsingin hovioikeudessa syksyllä 2022.

Tavaramerkkioikeuksien puolustamisen lisäksi Maria on erikoistunut juridisiin kysymyksiin, jotka liittyvät markkinointioikeuteen sekä epäreiluun kilpailuun ja muuhun sopimattomaan menettelyyn elinkeinotoiminnassa.

”Valtaosa riita-asioista sovitaan sopimusteitse. Riitoja voi ehkäistä parhaiten jo ennalta hyvillä sopimuksilla ja varautumalla IP-riskeihin omassa suojausstrategiassaan. Kun näistä asioista on huolehdittu etukäteen, brändinhaltijoilla on paremmat neuvotteluvaltit käsissään myös tilanteissa, joissa omia oikeuksia joutuu puolustamaan tuomioistuimissa. Brändioikeuksien loukkauksiin kannattaa aina puuttua, sillä se on perusta brändin arvon säilyttämiselle ja kasvattamiselle”, Maria muistuttaa brändinhaltijoita.

Onko brändiäsi loukattu ja haluat selvittää tilanteen? Haluatko hallita liiketoiminnan riskejä jo ennalta kattavien kirjallisten sopimusten tai brändioikeusstrategian laadinnan avulla? Ota yhteyttä!

Maria Puronvarsi
Partner, Licensed Legal Counsel
EU Trademark and Design Attorney
maria.puronvarsi@kaulopartners.fi
040 669 0527