Kaulo & Partnersin perustaja Jani Kaulo on pragmaattinen, kaupallisesti suuntautunut ja vahvasti oikeudentajuinen lakimies, jolle juridiikka ei ole itseisarvo. Hänelle se on vain väline tukea yritysten liiketoimintaa ja poistaa kaupan esteitä. 

Kun Jani Kaulolta kysyy, miten hän aikoinaan päätyi opiskelemaan oikeustieteitä, vastaus on yhtä pragmaattinen kuin hänen suhtautumisensa juridiikkaan.

- Vielä lukioaikoina olin enemmän kiinnostunut luonnontieteistä ja kävin luonnontiedepainotteisen lukion. En kuitenkaan halunnut tutkijaksi tai opettajaksi, joten järkeilin, että lakiopinnot antavat paremmat ja laajemmat ammatilliset mahdollisuudet hankkia elanto. Myös ei-juristivanhempani suosittelivat oikeustieteen opintoja, Jani Kaulo kertoo.

Hän kokee erottuvansa monista lakitoimistoissa ja immateriaalioikeusalalla toimivista lakimiehistä siinä, että häntä kiinnostaa juridiikka ennen kaikkea vain välineenä tukea yritysten liiketoimintaa.

- Olen aina ollut erittäin kiinnostunut myös bisnespuolesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. En rakasta juridiikkaa juridiikkana, minulle sillä ei ole itseisarvoa. En mitenkään nauti syvällisistä akateemisista juridiikkaan liittyvistä pohdinnoista. Merkityksellisempää on se, mitä liike-elämän käytännön ongelmia juridiikan avulla voi ratkaista tai minkälaisia liiketoiminnan riskejä esimerkiksi sopimusten avulla on mahdollista ennakoida ja hallita. 

Vietnam sisäänheittäjänä yrittäjäksi 

Halu ymmärtää liiketoimintaa syvemmin oli myös motivaationa sille, että Jani Kaulo teki vuonna 2010 rohkean päätöksen laittaa asianajajauransa toistaiseksi katkolle. Hän päätti lähteä opiskelemaan kansainvälistä liiketoimintaa Boltonin yliopiston MBA-ohjelmaan, sijaintipaikkanaan Vietnam. Samalla hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa päästä asumaan Aasiassa ja tutustumaan itäaasialaiseen liiketoimintaympäristöön. 

Siihenastisen työuran ensimmäiset kuusi vuotta lakimiehenä eri asianajotoimistoissa olivat jo perehdyttäneet Jani Kaulon sopimus- ja yhtiöoikeuteen, riidanratkaisuun, tavaramerkkioikeudellisiin toimeksiantoihin ja tuoteväärennöksiin. Vuodet Vietnamissa koulivat hänestä myös yrittäjän. 

- Perustin tuolloin ensimmäisen yritykseni, jonka liikeideana on auttaa suomalaisia yrityksiä Vietnamin markkinoille ja edistää maiden välistä liiketoimintaa. Olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä yli yksitoista vuotta ja ollut mukana sekä perustajana että juridisena neuvonantajana kahdessa muussakin startup-yrityksessä ennen täysipäiväistä yrittäjyyttä ja Kaulo & Partnersin perustamista elokuussa 2021. 

Liikeidea paremmasta palvelusta brändinhaltijoille kypsyi

Vietnamissa vietetyillä kolmella vuodella, sitä seuraavilla vuosilla tavaramerkkilakimiehenä suuressa IPR-alan asiantuntijayrityksessä sekä aiemmalla yrittäjätaustalla on kaikilla ollut iso merkitys myös Kaulo & Partnersin liikeidean kypsyttelyssä. 

- Liiketoimintalähtöisyys ajattelussani on entisestään lisääntynyt. Lakimiehen tehtävänä on antaa käytännönläheisiä neuvoja, ratkaista asiakkaan liiketoiminnan ongelmia, ja tehdä se vieläpä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jokainen yritys joutuu puntaroimaan, mikä on se todellinen lisäarvo, mitä se saa ostamastaan lakipalvelusta suhteutettuna siihen, miten paljon se joutuu palveluun investoimaan, Kaulo taustoittaa. 

Lisäarvoa ei puolestaan kovin helposti synny ilman strategista kumppanuutta, jossa asiakkaan liiketoiminta on lähtökohtana kaikelle suunnittelulle ja tekemiselle. 

- Suomessa ei ole aiemmin ollut brändioikeuksiin erikoistunutta lakitoimistoa, joka toimisi nimenomaan strategisena kumppanina pitkäjänteisesti yhteistyössä brändinhaltijoiden kanssa, Kaulo sanoo.

Tästä pohdinnasta syntyi Kaulo & Partners: halusta tarjota parempaa palvelua yrityksille, jotka näkevät brändioikeudet strategisena osana liiketoimintaansa ja jotka haluavat investoida niiden arvon kasvattamiseen. 

Käytännönläheisiä neuvoja ja palvelua itsepalvelun sijaan

Strategiseen kumppanuuteen kuuluu Kaulon mukaan proaktiivinen palvelu, käytännönläheiset neuvot ja oikein mitoitetut toimenpidesuositukset. 

Hyvään palveluun kuuluu myös vastuu ja vapaus valita asiakkaansa. Silloin ratkaisevaa ei ole yrityksen koko vaan se, suhtautuuko yritys brändinsä suojaukseen ja puolustamiseen strategisesti, investointina tulevaisuuteen. 

- Asiakasvalinnalla pyrimme varmistamaan sen, että pystymme tarjoamaan laadukasta palvelua määrän sijaan. Seuraamme asiakkaitamme oma-aloitteisesti ja reagoimme, jos näemme jotakin, johon pitää juridisesta näkökulmasta reagoida, Kaulo kuvaa palvelumallia. 

Hänen mielestään lakitoimistoalaa rasittaa yhä perinteinen toimintamalli, jossa asiakasta palvellaan yksittäisissä toimeksiannoissa ja vain silloin, kun on jokin akuutti tarve. Silloin strateginen neuvonta, proaktiivinen palvelu ja liiketoimintariskien taklaaminen jo ennalta oikeilla toimenpiteillä ja sopimusten avulla eivät toteudu.

- Niin kliseistä kuin se onkin, suurin osa ongelmista ja riidoista olisi vältettävissä jo etukäteen: huolehtimalla oman brändin suojauksesta riittävän ajoissa, keräämällä dokumentaatiota tavaramerkin käytöstä kumoamisyritysten varalta ja huolehtimalla siitä, että tärkeitä asioita ei jätetä vain suullisen sopimisen tai ylimalkaisten sähköpostien varaan.  

Laskutus- ja tulostavoitteisiin pääsemiseksi asiakkaalle saatetaan myös ehdottaa yrityksen resursseihin nähden ylimitoitettuja toimenpiteitä tai antaa ylioptimistisia suosituksia lähteä oikeustaisteluihin tilanteissa, joissa asiakkaalla on tosiasiassa huonot mahdollisuudet menestyä. 

- Omien periaatteideni mukaan asiakkaan edun pitää aina mennä lakitoimiston voiton tavoittelun edelle. Se on mielestäni tulevaisuudessa ainoa oikea tapa tehdä tuloksellista bisnestä pitkällä tähtäimellä ja saada asiakkaiden luottamus. Tällä periaatteella myös Kaulo & Partners haluaa erottua. Haluamme olla suunnannäyttäjä uudessa tavassa toimia.

Aasia-marinoitu turkulainen torikauppias ja eläinpuistoyrittäjä

Jani Kaulolle tärkeitä ja mieluisia paikkoja ladata yrittäjän akkuja ovat rakkaat kotikaupungit Turku ja Ho Chi Minh City. Kotiseuturakkaus Turkuun on säilynyt vahvana, vaikka pala sydämestä on jäänyt myös Aasiaan. 

- Vaikka asuisin missä päin maailmaa tahansa, turkulaisuus ei häviä mihinkään. Kuten sanotaan, mies voi lähteä Turusta mutta Turku ei lähde miehestä. Turun lisäksi toinen merkityksellinen kaupunki elämässäni on Ho Chi Minh City, vanhalta mutta vielä monien käyttämältä nimeltään Saigon. Se on antanut paitsi arvokkaita yrittäjä- ja elämänkokemuksia, myös perheen. Matkakohteina kestosuosikkejani ovat jo yliopistovuosien aikana ja kiinan kielen opiskelun kautta tutuiksi tulleet Shanghai sekä Hongkong, joka on täysin ainutlaatuinen yhdistelmä miljoonakaupunkia, viidakkoluontoa ja kalastajakyliä. 

Pandemian myötä aiemmin tärkeä ja mieluisa matkailuharrastus on ollut viime vuodet katkolla. Se on tehnyt elämästä yksinkertaisempaa. 

- Nyt osaan arvostaa myös kotisaunan ja paljun lämmitystä Espoossa. Olen oivaltanut, että rentoutuakseen tai viihtyäkseen ei tarvitse matkustaa kauas akkujen lataukseen.

Paljua lämmittäessä voi pohtia vaikka buddhalaista elämänfilosofiaa ja sitä, miksi Jani Kaulosta tuli juristi ja yrittäjä.

- Yrittäjän urani alkoi jo 10-vuotiaana. Myin kesäisin kotipuutarhan marjoja ja omenoita Turun torilla. Ensimmäinen perustamani yritys oli kesäeläintarha kodin takapihalla. Liikevaihto syntyi sisäänpääsymaksusta ja kioskista, josta myin karkkeja kavereille ja perhetutuille.

Oikeudentajuinen juristi ja vapaana juokseva buddhalainen hevonen

Jani Kaulo uskoo, että syntymäaika määrittää ainakin osin luonteenpiirteitä. Kiinalaisen horoskoopin mukaan hän on hevonen. Siitäkin löytyy kytkentä yrittäjyyteen.

-  Luonteeseeni kuuluu hevosille tyypillinen voimakas vapauden kaipuu. Minulla on myös vahva pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Osaan olla tiukka tarvittaessa ja ratkon mielelläni ongelmia. Ne ominaisuudet puolestaan sopivat hyvin juristin ammattiin. 

- Yrittäjänä ja ihmisenä pyrin muistamaan myös buddhalaiselta munkilta kuulemani viisauden: Kun nautit hyvää juomaa lasista, muista välillä myös täyttää sitä. Jos vain otat ahneesti itsellesi etkä auta muita, lasi on pian tyhjä. Liike-elämässäkin tarvitaan tasapainoa ja hyviä tekoja. Pitää olla valmis auttamaan yrittäjiä ja neuvomaan muita tietyissä tilanteissa myös veloituksetta. 

Jotta ”lasi” ei tyhjene, Jani Kaulo toimii aktiivisesti myös erilaisissa luottamustehtävissä kuten Suomi-Kaakkois-Aasia kauppayhdistyksen hallituksen puheenjohtajana isännöiden usein Suomessa vierailevia Aasia-delegaatioita. Kuvassa Vietnamin oikeusministeriön delegaatio Suomen Asianajajaliiton vieraana.